Sitten kun tulee aika
minun kävellä erämaahan
ja kadota,
tartun kiinni
koskien kuohusta,
kallion järkähtämättömyydestä,
metsien huumaavasta kuiskeesta.
Ja puhallan niihin pienen osan itseäni.
Voit muistella minua
siinä könkään äärellä kivellä istuessasi.