Alussa oli sana
ja se eli ja kiemurteli.
Ja sitten kävi niin kuin siinä kirjassa
kun minä kolme kertaa kielsin sanoneeni mitään.
Muutin tehtaaseen tekemään aakkosista siistejä pinoja.

Jonkin aikaa oli helpompaa
antaa sanan levätä, runon olla hiljaa.

Luin lehdestä,
siitä joka leijaili puusta:
Sana muuttuu kyyneliksi
jos tiedät kuka kuoli 1966.
Niin minä opin että kritiikki on kuollut.

Olisinko toista mieltä jos olisin joskus lukenut jonkun elämäkerran?

Kaivoin sanani esiin, kiillotin.
Käänsin kierteet toiseen suuntaan, suoristin.
Voiko sen selkeämmin enää sanoa?